2021-2027 Ohjelmointikomitean kokoustiedote

Järjestyksessään toinen ohjelmointikomitean kokous järjestettiin 26. kesäkuuta 2020 etäkokouksena, ja läsnä olivat kaikkien ydinalueiden edustajat, kansalliset vastuuministeriöt Venäjältä ja Suomesta, sekä Euroopan komission edustaja. Kokous sai tiedoksi ensimmäisen konsultaatiovaiheen tulokset ja totesi valmistelutyön käynnistyneen tehokkaasti. Ohjelmointikomitea sai myös tiedoksi ja hyväksyi Etelä-Karjalan liiton ohjelmakauden 2021-2027 hallintoviranomaiseksi. Kokous keskusteli ja teki päätöksiä tulevan ohjelman alueesta ja tavoitteista, ja kuuli ajankohtaiskatsauksen säädös- ja lakivalmisteluista Euroopan unionin toimielimissä ja osallistuvissa maissa. Komitea keskusteli lisäksi ohjelman toimeenpanon edellyttämän nk. Rahoitussopimuksen valmistelun käynnistymisestä.

2021-2027 Ohjelma-alue
Rajat ylittävät yhteistyöohjelmat Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja niiden naapurivaltioiden välillä toteutetaan ohjelmakaudella 2021-2027 Interreg säädösten alla, ja sen myötä myös ohjelma-alueen määrittely muuttuu nykyisestä. Tulevalla kaudella puhumme ohjelma-alueesta, ja nk. liitännäisalueista sellaisenaan luovutaan. Kokouksessaan 26. kesäkuuta ohjelmointikomitea päätti, että nykyisen ohjelman ydinalueet Etelä-Karjala, Etelä Savo ja Kymenlaakso Suomessa, ja Pietari ja Leningradin alue Venäjällä muodostavat Kaakkois-Suomi – Venäjä 2021-2027 ohjelma-alueen. Komitea keskusteli myös mahdollisuuksista tuoda mukaan esimerkiksi nk. Toiminnallisia alueita (functional area), ja päätti että niiden edellytyksiä ja ohjelmalle tuomaa potentiaalia selvitetään tarkemmin valmistelun kuluessa.

Tuetut tavoitteet
Ohjelmointikomitea valitsi Kaakkois-Suomi – Venäjä 2021-2027 ohjelman prioriteettien ja sisällön jatkovalmisteluun huomioitavaksi seuraavat tavoitteet:

Policy Objective (PO) 1 “A smarter Europe” (Älykkäämpi Eurooppa)
Policy Objective (PO) 2 “A greener low-carbon Europe” (Vihreämpi vähähiilinen Eurooppa)
Policy Objective (PO) 3 “A more connected Europe” (Verkostoituneempi Eurooppa)
Interreg Specific Objective (ISO) 1 “A better cooperation governance for Europe” (Kehittyvän yhteistyön hallinto)

Valitut tavoitteet ovat linjassa myös Euroopan komission tammikuussa 2020 antaman alustuksen kanssa ja listaa voidaan täsmentää tai täydentää myös vielä jatkovalmistelun aikana. Päätöksen teon tueksi tuotettua materiaalia julkaistaan sivulla Ohjelmoinnin materiaalia.