Yhteistyö Euroopan ulkorajalla käynnistyy

Suomen ja Venäjän välillä sekä Pohjoiskalotin alueella toteutettavien rajat ylittävien yhteistyöohjelmien Kaakkois-Suomi – Venäjän, Kolarcticin ja Karelian toiminta käynnistyy 1. lokakuuta 2018. Ohjelmien rahoitussopimusten ratifiointiprosessi saatiin päätökseen elokuussa, ja sopimusten astuessa voimaan lokakuussa myös rahoitettaviksi valitut hankkeet voivat aloittaa toimintansa. 

Ohjelmien valmisteluvaihe, joka käynnistyi jo toukokuussa 2013, on ollut melko pitkä ja haasteellinen. Linjaus jättää yhteistyöohjelmat pakotepolitiikan ulkopuolelle mahdollisti ohjelmien valmistelun jatkamisen, mikä oli merkittävää aluekehityksen ja kansallisten kehittämisstrategioiden näkökulmasta.  

Ohjelmat ylläpitävät sidosryhmien välistä dialogia Euroopan komission, Suomen ja Venäjän välillä ja mahdollistavat keskeisten yhteisten tavoitteiden saavuttamisen. Toteutettavien yhteistyöhankkeiden kautta ohjelmat tukevat sellaisten haasteiden ratkaisemista, jotka ylittävät maantieteelliset rajat. “Euroopan unionin osarahoittamien ulkorajayhteistyöohjelmien käynnistyminen avaa paljon mahdollisuuksia Suomen ja Venäjän raja-alueiden kehittämiseen”, toteaa työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Petri Haapalainen. 

Rahoitusta rajanylittävään yhteistyöhön  

Karelia ja Kaakkois-Suomi – Venäjä -ohjelmia toteutetaan Suomen ja Venäjän välillä. Kolarctic-ohjelmaan kuuluu alueita myös Ruotsista ja Norjasta. Ohjelma-alueet kattavat koko noin 1340 kilometrin pituisen rajan Suomen ja Venäjän välillä.  

Tähän mennessä ohjelmien seurantakomiteat ovat hyväksyneet yhteensä 66 kehittämishanketta rahoitettavaksi, jonka lisäksi Kareliassa on hyväksytty 13 mikrohanketta. Ohjelmiin on valittu myös laajoja infrastruktuurihankkeita, joiden sisällön ja rahoituksen viimeistely on parhaillaan käynnissä yhteistyössä Euroopan komission kanssa. Ohjelmien yhteenlaskettu rahoitus on 178 miljoonaa euroa, joka sisältää osa-rahoituksen Euroopan unionilta, Venäjältä ja Suomesta sekä Kolarctic-ohjelmassa myös Ruotsista ja Norjasta. Hanketoiminta jatkuu vuoden 2022 loppuun asti.  

Ohjelmat tukevat mm. toimintaa, jolla parannetaan alueiden saavutettavuutta, ympäristönsuojelua sekä yritysten toimintaedellytyksiä. Turvallisuus ja sujuvan liikkumisen kehittäminen sekä rajanylityspaikoilla että vesistöalueilla ovat yhteistyöteemoja jokaisessa ohjelmassa. Teemojen mukaisia hankkeita toteutetaan kehittämällä ja edistämällä myös maiden ja alueiden välistä yhteistyötä kulttuurin, koulutuksen ja tutkimuksen aloilla.  

Ohjelmista voi vielä hakea rahoitusta uusille hankeideoille. Viimeiset rahoitushaut järjestetään 2019. Lisätietoa myönteisen rahoituspäätöksen saaneista hankkeista sekä haettavissa olevasta rahoituksesta julkaistaan ohjelmien kotisivuilla:  

Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC: http://www.sefrcbc.fi/fi
Kolarctic CBC: https://kolarctic.info/
Karelia CBC: http://www.kareliacbc.fi/fi 

 

Lisätietoja: 

Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC
vs. Ohjelmajohtaja Tiina Jauhiainen
tiina.jauhiainen(at)sefrcbc.fi  

Karelia CBC 
Ohjelmajohtaja Marko Ruokangas
marko.ruokangas(at)kareliacbc.info  

Kolarctic CBC
Ohjelmapäällikkö Riikka Oittinen
riikka.oittinen(at)lapinliitto.fi