Yhteisen seurantakomitean kolmas kokous

Kaakkois-Suomi – Venäjän CBC 2014–2020 ohjelman yhteinen seurantakomitea (JMC) piti kolmannen kokouksensa 25. tammikuuta 2017 Viipurissa. Komitea teki päätöksiä mm. seuraavista, ohjelman rahoitushaun avaamiseen ja hakijoille sekä hankekumppaneille tarjottavaan tukeen liittyen. Komitea hyväksyi Ohjelmakäsikirjan, joka sisältää ohjeita mm. hankkeiden valmisteluun ja hakemuksen toimittamiseen sekä tietoa siitä miten hakemukset käsitellään ja miten valmisteluprosessi etenee hankkeen toteuttamiseen. Ohjelmakäsikirja julkaistaan ohjelman kotisivuilla HANKKEET 30. tammikuuta 2017. Komitea päätti myös siitä, miten ohjelman sivutoimipisteen toiminnot Pietarissa järjestetään sekä siitä, että hakijoita ja hankekumppaneita avustaa toimipisteessä kaksi CBC asiantuntijaa. Myös hallintoviranomaisen henkilöstöresursseja päätettiin lisätä kahdella uudella työntekijällä. Kaikki uudet tehtävät avataan haettavaksi helmikuussa 2017.

Seuraava ja neljäs yhteisen seurantakomitean kokous pidetään kesäkuussa 2017. Tuolloin komitea valitsee rahoitettavat hankkeet hakukierrokselta, joka sulkeutuu 15. maaliskuuta 2017.

Rahoitussopimus on allekirjoitettu

Euroopan Komissio, Venäjän Federaatio ja Suomen Tasavalta ovat allekirjoittaneet Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC 2014-2020 ohjelman rahoitussopimuksen 29 joulukuuta 2016. Sopimuksella on sovittu ehdoista, joiden mukaan joulukuussa 2015 hyväksyttyä yhteistyöohjelmaa toteutetaan. Allekirjoitettu sopimus viedään seuraavaksi kansalliseen käsittelyyn (ratifiointi). Käsittelyprosessi kestää 3-8 kuukautta ja se vaaditaan, jotta tukisopimukset valituille rajat ylittäville yhteistyöhankkeille voidaan allekirjoittaa.

Rahoitushaut avataan tammikuussa 2017

Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC 2014–2020 ohjelman seurantakomitea teki päätöksen rahoitushakujen avaamisesta kokouksessaan 26-27.10.2016. *Ehdolliset rahoitushaut avataan 30. tammikuuta 2017, ja hakemuksia otetaan sähköisestä PROMAS -järjestelmästä käsittelyyn ja päätöksentekoprosessiin ensimmäiselle kierrokselle 15.3.2017 ja toiselle kierrokselle 30.6.2017. Rahoitushakemuksen voi jättää molempina määräaikoina kaikkiin ohjelman toimintalinjoihin.

Avoimia info-tilaisuuksia ohjelmasta ja sen rahoitusmahdollisuuksista järjestetään seuraavilla paikkakunnilla

29.11.2016 Mikkeli
30.11.2016 Kotka
01.12.2016 Lappeenranta
13.12.2016 Pietari
19.01.2017 Pietari
26.01.2017 Viipuri

(*Rahoitettavaksi valittavien hankkeiden tukisopimusten allekirjoittaminen edellyttää ohjelman rahoitussopimuksen ratifioimista Venäjän Duumassa)

Yhteystietomme muuttuvat

Ohjelmakauden 2014–2020 käynnistyminen tuo mukanaan joitakin muutoksia hallintoviranomaisen ja sen sivutoimipisteen yhteystietoihin. 7.12.2016 alkaen ohjelman virallinen sähköposti on official(at)sefrcbc.fi. Tätä osoitetta käytettäessä voimme varmistaa, että kaikkiin asiallisiin kysymyksiin vastataan kohtuullisessa ajassa ja että sopivimmat henkilöt ohjelman hallinnossa käsittelevät kyseessä olevaa asiaa.

Henkilöstön osoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)sefrcbc.fi ja yksityiskohtaisempia konsultaatioita voidaan jatkaa myös niitä käyttäen.

 

Avoimet tiedotustilaisuudet tammikuussa 2017

Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC 2014–2020 ohjelman hallintoviranomainen kutsuu rajat ylittävästä yhteistyöstä ja ohjelman rahoitusmahdollisuuksia kiinnostuneita organisaatiota ja henkilöitä avoimiin tiedotustilaisuuksiin, joita järjestetään tammikuussa 2017.

Tilaisuudet

PIETARI 19.1.2017 klo 11.00-16.00 (Event is fully booked/3.1.2017)
Hotel Angleterre Konferenssi -sali
St. Isaac’s Square, Ul. Malaya Morskaya 24
190000 St. Petersburg
Tapahtuman kieli englanti/venäjä, paikkoja 180

VIIPURI 26.1.2017 klo 13.00-18.00
Business-keskus Hotelli Victoria
Nab. 40-letia VLKSM 1
188800 Vyborg Russia
Tapahtuman kieli englanti/venäjä, paikkoja 80

Tilaisuuksien ohjelmat

Event programme in St. Petersburg 19.1.2017

Event programme in Vyborg 26.1.2017

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tehdään lähettämällä sähköpostiin [email protected] seuraavat tiedot: tilaisuuden paikkakunta ja päivämäärä, osallistujan suku- ja etunimi, organisaatio ja sähköpostiosoite. Ilmoittautuminen tilaisuuksiin sulkeutuu 16.1.2017. 

HUOMIO: Jos olet aiemmin ilmoittautunut vuoden 2016 lopulla pidettyyn tilaisuuteen ja sopinut uudelleen osallistumisesta jompaan kumpaan tammikuun tilaisuuteen, uudelleenrekisteröitymistä ei tarvitse tehdä!